Oy ParkPatrol Finland Ab on kokenut ja osaava, valtakunnallisesti toimiva yksityinen pysäköinninvalvoja. Yksityinen pysäköinninvalvonta alkoi Suomessa vuonna 2003. ParkPatrol on ollut alusta alkaen kehittämässä oman toimintansa ohella yksityisen pysäköinninvalvonnan toimialaa. Olemme antaneet lausunnon oikeusministeriön työryhmälle toimialaa säätelevän lakihankkeen edistämiseksi ja olleet esittämässä vaatimusta yksityisen pysäköinninvalvonnan saattamisesta luvanvaraiseksi toiminnaksi. Tämän lisäksi olemme perustamassa alan koulutusta, toimintatapoja ja edunvalvontaa koordinoivaa kattojärjestöä.

 
ParkPatrol Finlandin pysäköinninvalvonta perustuu korkeimman oikeuden päätökseen KKO:20 10:23, kiinteistön omistajalta saamaamme valtuutukseen sekä toiminnan omavalvontaan.
 
 
Eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi lakiesityksen yksityisestä
pysäköinninvalvonnasta



Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan yksityinen pysäköinninvalvonta on
laillista toimintaa. Perustuslakivaliokunnan päätöksen tarkoituksena ei ole
ollut, että Korkeimman Oikeuden päätös tulisi purkaa (Uutiset MTV 3 klo.
20.30). Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoi torstaina
Ylen uutisille, että hänen mielestään valvontamaksut on syytä maksaa. (HS
4.03.2011)

Oy ParkPatrol Finland Ab jatkaa pysäköinninvalvontaa edellä sanotun
perusteella ja siirtää maksamattomat valvontamaksut perintätoimiston
perittäväksi.

 


Yksityisyydensuoja | Rekisteriseloste